Pekko Käppi
Pekko Käppi
Pekko Käppi (s. 1976) on yhtäältä arkaaisen kansansoittimen jouhikon tuntija ja taitaja, toisaalta kansanmusiikin rämäpäinen uudistaja. Käpin rokkaava jouhikko ja voimallinen laulu ottavat yleisönsä niin sooloesiintymisissä, omassa nimikkoyhtyeessä kuin yhä useammin lukemattomissa muissa uutta luovissa kokoonpanoissa. Pekko Käppi syventyy vanhojen kansanmusiikkien maailmoihin paitsi kansanlauluperinteisiin erikoistuneena tutkivana etnomusikologina ja väitöskirjatutkijana myös monipuolisen luovana ja tuotteliaana taiteilijana, säveltäjänä ja esittäjänä.
Leimallisin osa Käpin muusikkoutta on hänen pääsoittimensa jouhikko, jonka rajattuina pidetyt mahdollisuudet hän on venyttänyt lähes rajattomiksi. Hiljaisesta äänestään tunnettu jouhikko on muuntunut Käpin sähköistämänä jopa metallimusiikin festivaaleille kelpaavaksi. Erityisesti live-esityksissään hän ajautuu usein hypnoottiseen rock-ilmaisuun. Laulujen teksteissä kansanrunojen myyttinen maailma sekoittuu verevästi dystooppisiin kauhukuviin.
Käpin vuonna 2001 alkanut äänitetuotanto on ilmaisuiltaan moninainen. Lauluäänen ja soiton samettinen pehmeys hurmaa perinteisissä, hiljaisen vähäeleisissä soololauluissa ja -soitoissa. Voimallisimmillaan alkuvoimainen karjalainen samanismi saattaa muuntua suomalaiseksi voodooksi ja folk-ilmaisu bluesin juurevuudeksi tai metalliseksi psykedeliaksi.
Pekko Käpin laajan levytuotannon keskiössä ovat viisi sooloalbumia sekä kuusi albumia hänen yhtyeensä Pekko Käppi & K:H:H:L:n kanssa. Soololevyistä toinen, Vuonna ’86(2010), palkittiin Suomessa vuoden kansanmusiikkilevynä, ja K:H:H:L-yhtyeen ensimmäinen albumi Sanguis Meus, Mama! (2015) oli ehdoilla Teosto-palkinnon ja Phonophile Nordic Music Prizen saajaksi.
Sooloura
Käppi julkaisi ensilevynsä, neljän kappaleen EP:n Kalastajia ja kaivostyöläisiä vuonna 2001. Heikki Romppainen sanoo sen musiikin tuovan mieleen kulttuuriantropologien keräämät kenttänauhoitukset menneen maailman musiikista. Hän pitää sitä samalla kiehtovana ja esteettisesti miellyttävänä. Sen jälkeen hän on julkaissut kolme muuta EP:tä ja ollut mukana kahdella yhteisalbumilla sekä julkaissut kolme sooloalbumia sekä kolme albumia kokoonpanolla Pekko Käppi & K:H:H:L.
Ensimmäisestä täydestä albumista Jaan Wessman kirjoittaa, että kappalevalikoima on kiitettävän runsas. Hän toteaa ettei levy ole puhdasta kansanmusiikkia vaikka siitä sellaisen ensivaikutelman saa.
Toinen albumi, Vuonna ’86, saii arvostelijan kirjoittamaan, että Tampereelta on tullut paljon toisten ulottuvuuksien kansanmusiikkia, kiittää Käpin albumia.
Kolmannen levyn, Rammat Jumalat, arvostelussa Ville Pirinen sanoo Käpin musiikkia helposti lähestyttäväksi ja vastustamattomaksi.
Pekko Käppi & K:H:H:L.
Yhteistyö Maria Kalaniemen kanssa
Vuonna 2026 Käppi julkaisi yhdessä Maria Kalaniemen kanssa levyn Tåreportens pärla. Se on sävelletty Kalevalan runon 41 mukaan, mutta ruotsiksi. Helsingin Sanomien arvostelussa siitä sanottiin seuraavaa:
»Kalaniemen ja Käpin instrumenttien vuoropuhelu, levyltä välittyvä kahdenkeskisyys, onkin kertakaikkinen ihastelun aihe: kokonaisuus on nauhoitettu Kalaniemen olohuoneessa yhdellä otolla. Siinä missä jouhikko ja harmonikka usein maalailevat viipyillen, kaksikon laulu antaa kappaleille luontevan, paikoin kipakankin poljennon. Eturivin tekijöiden väkevät soittajapersoonat kuuluvat, ja rajatussa tilassa he saavat aikaan paljon.»
Ne Lintuizet
Käppi on myös Ne Lintuizet -folkrockyhtyeen jäsen.